Onnistunut baari-ilta, rahaa käytetty 0 euroa:
1) bussilipussa oli aikaa, eli matka maksettu kauan etukäteen - ei tarvetta käteiselle
2) omasta kaapista löytyi viinipullo, joka ostettu joskus tai ehkä saatu lahjaksi - ei tarvetta käteiselle
3) kaverin luona illanistujaisissa juomia tarjolla
4) baariin sisään ilmaiseksi ilmaislipulla/VIP-kortilla tms
5) kesä - ei tarvetta jättää narikkaan mitään!
6) törmäsin baarissa tuttuun, joka tarjosi juoman ja toisenkin
7) bussilla kotiin ennen yötaksan alkamista - vaihtoehtona myös löytää joku, joka maksaa taksin puolestasi (ei onnistu aina...) tai mennä baarin lähellä asuvan kaverin luokse yöksi (epätodennäköisin vaihtoehto)
tiistai, 4. syyskuu 2007
Ilmainen baari-ilta
tiistai, 4. syyskuu 2007
Kun rahat on oikeasti (hetkellisesti) loppu
Vuosi sitten, kun aloitin tämän blogin, en ollut oikeasti rahaton. Tai siis tein opiskelujen ohella töitä ja sain opintotuen lisäksi näin ollen muutakin tuloa. Vaikka tarkoituksena oli elää vain opintotuella, ei minulla ollut uskallusta olla vain opintotuen varassa. Rahaa kun tarvitsee aina. Kaikkeen mahdolliseen.
Tuossa joitain viikkoja sitten heräsin karuun totuuteen kesän jäljiltä (en ollut kesätöissä, elin talvella tienaamillani rahoilla ja muiden kustannuksella...), että rahat on nyt oikeasti loppu. Ja vielä pitäisi maksaa pari laskua ja syödä ja ehkä liikkua bussillakin. Onneksi on kavereita, joilta voi lainata rahaa suurimman hädän hetkellä. 50 euroa riitti akuutin hädän lievittämiseen.
En pidä siitä, että olen velkaa jollekulle. Elämässä pitää pärjätä itse (ja omilla rahoilla). Aiemmin olen kritisoinut sitä, kuinka joku voi elää olemalla jatkuvasti velkaa johonkin suuntaan - itse en todellakaan haluaisi tai pystyisi moiseen. Haluan aina maksaa velkani pois heti kun mahdollista.
Rahattomuuden myöntäminen omille vanhemmille on myös vaikeaa. Aivan kuin joutuisin myöntämään, että en osaa pitää itsestäni (eli raha-asioistani) huolta. Ei minulla ole muutenkaan koskaan ollut tapana pyytää vanhemmilta rahaa ja sen pyytäminen saa minut vaivaantuneeksi. Koska rahaa ei ole ollut tapana tyrkyttää, ei sitä myöskään tule pyydettyä.
Kun olin myöntänyt kaverilleni ja joillekin tutuillekin rahattomuuteni, uskalsin lopulta kertoa asiasta vanhemmillekin (tekstiviestitse). Isä tarjoutuikin maksamaan laskuni, mutta äiti ei reagoinut asiaan mitenkään. Onneksi laskut on nyt hoidettu! Vielä pitäisi vaan maksaa 50 euron laina takaisin kaverille... Mutta, opintotukihan tuli tänään!
Hmm, vieläkään en täysin opintotuen varassa uskalla elää, mutta voisin yrittää uudestaan - tavoitteena säästää parin sadan euron kuukausitulot vuodenvaihteen matkaa varten...
Tuossa joitain viikkoja sitten heräsin karuun totuuteen kesän jäljiltä (en ollut kesätöissä, elin talvella tienaamillani rahoilla ja muiden kustannuksella...), että rahat on nyt oikeasti loppu. Ja vielä pitäisi maksaa pari laskua ja syödä ja ehkä liikkua bussillakin. Onneksi on kavereita, joilta voi lainata rahaa suurimman hädän hetkellä. 50 euroa riitti akuutin hädän lievittämiseen.
En pidä siitä, että olen velkaa jollekulle. Elämässä pitää pärjätä itse (ja omilla rahoilla). Aiemmin olen kritisoinut sitä, kuinka joku voi elää olemalla jatkuvasti velkaa johonkin suuntaan - itse en todellakaan haluaisi tai pystyisi moiseen. Haluan aina maksaa velkani pois heti kun mahdollista.
Rahattomuuden myöntäminen omille vanhemmille on myös vaikeaa. Aivan kuin joutuisin myöntämään, että en osaa pitää itsestäni (eli raha-asioistani) huolta. Ei minulla ole muutenkaan koskaan ollut tapana pyytää vanhemmilta rahaa ja sen pyytäminen saa minut vaivaantuneeksi. Koska rahaa ei ole ollut tapana tyrkyttää, ei sitä myöskään tule pyydettyä.
Kun olin myöntänyt kaverilleni ja joillekin tutuillekin rahattomuuteni, uskalsin lopulta kertoa asiasta vanhemmillekin (tekstiviestitse). Isä tarjoutuikin maksamaan laskuni, mutta äiti ei reagoinut asiaan mitenkään. Onneksi laskut on nyt hoidettu! Vielä pitäisi vaan maksaa 50 euron laina takaisin kaverille... Mutta, opintotukihan tuli tänään!
Hmm, vieläkään en täysin opintotuen varassa uskalla elää, mutta voisin yrittää uudestaan - tavoitteena säästää parin sadan euron kuukausitulot vuodenvaihteen matkaa varten...
lauantai, 30. syyskuu 2006
Mielenosoitukseen 9.10.!
Maanantaina 9.10. järjestetään Nouse Jo! -mielenosoitus opintorahan korottamisen puolesta ympäri Suomen kello 14-> Sinne!
Ja joku poliitikko oli kuulemma sanonut joskus, että nuoret eivät ole aktiivisesti ottaneet opintoraha-asiaa esille ja siksi se on jäänyt vuosien takaiselle tasolleen... No nyt kyllä luulis näkevän ja kuulevan, että opiskelijat ovat asian kanssa tosissaan!
lisää aiheesta www.opintoraha.fi
Ja joku poliitikko oli kuulemma sanonut joskus, että nuoret eivät ole aktiivisesti ottaneet opintoraha-asiaa esille ja siksi se on jäänyt vuosien takaiselle tasolleen... No nyt kyllä luulis näkevän ja kuulevan, että opiskelijat ovat asian kanssa tosissaan!
lisää aiheesta www.opintoraha.fi
tiistai, 26. syyskuu 2006
Syysflunssa iski
Flunssan myötä apteekkiin johti polkuni. Buranaa ja nenäsumutetta. Vanhempien kaapista yskänlääkettä. Kaupasta teetä, hunajaa ja mustaherukkamehua. Ja tietenkin nenäliinoja. Ei ole halpaa sairastaa, noihin tarpeisiin meni suunnilleen 15 euroa.
Kipeänä olisi mukava myös ottaa rennosti ruoan suhteen ja syödä jotain hyvää ja maittavaa. Tai sitten vain raahaudun opiskelijaravintolaan tartuttamaan flussaani eteenpäin - jos sairaudeltani pääsen kotoani minnekään liikkeelle...
Herkkujen syöminen on muuten yllättävän kallista. Kahden euron karkkipussista tai suklaalevystä tulee harvinaista herkkua kun pitää valita sokerikasan ja oikean ruoan välillä. (Tosin joskus valinta saattaisi myös mennä toisin...) Osa ihmisistä onneksi myös joskus vaivautuu tarjoamaan omista herkuistaan myös muille.
Olen syönyt lähes joka päivä vain yhden lämpimän aterian, myöhäisen lounaan, ja iltaisin havahtunut nälkään, kun en ole tullut syöneeksi loppupäivänä mitään. Kait se on ihan terveellistäkin syödä nälkäänsä eikä pelkästä tottumuksesta.
Kipeänä olisi mukava myös ottaa rennosti ruoan suhteen ja syödä jotain hyvää ja maittavaa. Tai sitten vain raahaudun opiskelijaravintolaan tartuttamaan flussaani eteenpäin - jos sairaudeltani pääsen kotoani minnekään liikkeelle...
Herkkujen syöminen on muuten yllättävän kallista. Kahden euron karkkipussista tai suklaalevystä tulee harvinaista herkkua kun pitää valita sokerikasan ja oikean ruoan välillä. (Tosin joskus valinta saattaisi myös mennä toisin...) Osa ihmisistä onneksi myös joskus vaivautuu tarjoamaan omista herkuistaan myös muille.
Olen syönyt lähes joka päivä vain yhden lämpimän aterian, myöhäisen lounaan, ja iltaisin havahtunut nälkään, kun en ole tullut syöneeksi loppupäivänä mitään. Kait se on ihan terveellistäkin syödä nälkäänsä eikä pelkästä tottumuksesta.
tiistai, 26. syyskuu 2006
Huoletonta kun joku muu maksaa
Viikonloppuina on vaikeinta olla kuluttamatta rahaa, kun on vapaa-aikaa ja tekisi mieli tehdä kaikenlaista. Viimeiset kaksi viikonloppua olen tosin onnistunut elämään jonkun muun kustannuksella. Toinen viikonloppu meni harrastusjärjestön maksamalla kurssilla ja toinen eräässä tapahtumassa, jonka maksoi vanhempani.
En ehkä uskalla laskea, että minkä verran rahaa olisi vielä käytettävissä ennen seuraavaa opintotukea... Senttien ja eurojen tarkka laskeminen stressaa ja ennemmin käyttäisin aikani ja energiani elämiseen, enkä pienestä stressaamiseen. (Niinhän tässä on oikeastaan jo tapahtunut...) Ehkä ensi kuussa olen tarkempi laskelmissani...
En ehkä uskalla laskea, että minkä verran rahaa olisi vielä käytettävissä ennen seuraavaa opintotukea... Senttien ja eurojen tarkka laskeminen stressaa ja ennemmin käyttäisin aikani ja energiani elämiseen, enkä pienestä stressaamiseen. (Niinhän tässä on oikeastaan jo tapahtunut...) Ehkä ensi kuussa olen tarkempi laskelmissani...
